17.3.08

Matka on siis alkanut.

Aika rankkaa, varsinkin kun matka kestää ja kestää ja kestää. Eilen jossain vaiheessa mietin että mikä olikaan se pointti koko Amerikan matkassa. Lennettiin siis ensin Helsingistä Frankfurtiin ja lähtö myöhästyi huonon sään takia eli onneksi oltiin ajoissa kentällä sen sijaan että oltais nukuttu Päivin ja Lisenin oikein mukavalla sohvalla. Kiitos ystävät, vaikka osa väsymyksestä onkin teidän ja Viiden Pennin Krouvin vika.

Frankfurtissa sitten vaan suunnilleen käveltiin seuraavaan koneeseen ja matka mantereelta toiselle alkoi. Koneessa jokaisella on oma monitori ja kuulokkeet ja tieto mun jättiläismäisestä mielikuvituksestani oli ilmeisesti kiirinyt edelleni, koska tökkäilynäyttö muuttui ensikosketuksestani keltaiseksi ja semmoiseksi jäi. Oli siis pakko keksiä omat elokuvat. Meiän edessä Aasiasta kotoisin olevat kanssamatkustajat piti koko matkan penkit takana ja sehän ei haitannut lainkaan kun ollaan Arin kanssa pieniä ja hentoisia, heheh. Toinen etupenkkiläisistä kiskaisi useamman viskin ja ylitti vissiin toleranssinsa, koska juoksi noin kolmen minuutin välein vessassa. Muuten kahdeksan tunnin koneessa istuminen meni suht kivuttomasti. Grönlannin ja Kanadan jäätiköiden uskomaton kauneus ja todellinen pohjoinen valo sai silmät hetkeksi sokeiksi, mutta ei oikein voinut olla katsomattakaan. Laskeuduttin Chicagoon ja eikun immigration –jonoon. Kaikki henkilökunta siihen asti oikein ystävällistä, mutta sitten tulee mun kohdalle hahmo Cops –sarjasta. Arin ”haastattelu” viereisellä tiskillä kesti noin 15 sekkaa eli: Miksi tulit? Lomalle. Pidä hauskaa. Sormenjäljet ja kuva ja homma selvä. Mun ystävällinen harmaapääni sen sijaan halusi tietää miten varastoihmisellä ja sähkömiehellä voi olla varaa moiseen reissuun ja miksi emme lennä ja matka kestää noin kolme päivää ja missä me muka asutaan ja ollaanko me ihan järjissämme??? Hädissään mun sormenjäljetkin imeytyi ihoon ja hänen masiinansa ei saanut kuvaa niistä. Sitte se ilkimys vielä laittoi karkin omaan suuhunsa!!! Viimeinen kysymys oli että miten me voidaan olla poissa töistä kolme viikkoa ja kun vastasin että meillä suomessa on four week paid vacation niin sitten pääsin läpi. Ei taida maahanmuuttoviranomaisilla olla moisia etuuksia.

Koska odotusaika Chicagossa oli pitkä otettiin taksi ja lähdettiin keskustaan etsimään jotain ruokapaikkaa. Takana oli siinä vaiheessa runsaasti matkustusta ja väsy alkoi painaa eikä oikein jaksettu metsästää sen enempää. Löydettiin omituinen lastenjuhliin erikoistunut viidakkoravintola ja mentiin sinne, koska mainostivat outoa kokemusta. Paikka oli kunnianosoitus muoville. Koko ravintola oli muovinen viidakko, jossa roikkui apinoita ja lintuja katosta ja seinästä pisti esiin kaksi jättimäistä norsua. Istuttiin ja tilattiin pitsat oikein mukavalta ylipirteältä tarjoilijapojalta. Yhtäkkiä norsut heräs eloon, heilutteli kärsiään ja korviaan ja huusivat. Outoa. Ruoka oli hyvää ja ihan edullista eli siinä mielessä suosittelen, mutta aika rauhaton kokemus muuten.