19.3.08

Löydettiin perille Clarksdaleen ja hieno Budget Lodge –motelli, jossa yö maksoi 40 dollaria. Huone oli n.9 neliötä ja siitä sänkyjä 7. Me ei sovita parvelle enää tämän reissun jälkeen. Mun on kroppa sellkeesti vielä Suomen ajassa, koska heräilen aamuyöllä eli kolmelta (suomessa on 10) ihan pirteänä. Onneksi otin luettavaa. Yöllä oli hurja ukkosmyrsky ja vettä tuli tauotta eli ilma viileni eli enää ei tarvitse kadehtia sortsikelejä. Lämpötila jotain 11 ja vielä aamulla tihuutti vettä. Aamuyhdeksältä lähdettiin etsimään aamupalapaikkaa ja ainoa aukioleva oli McDonald’s. Listalla ei ollut ainuttakaan mun tunnistamaa hampurilaista tai aamupalavaihtoehtoa, toisaalta viime mäkkärikäynnistä on vuosia, kai nekin muuttuu. Aamianen oli huikean kokoinen ja taas tuli todistettua se, että täällä ei koskaan, missään tilanteessa kannata tilata mitään isoa tai edes mediumia. Medium tuoremehu oli noin 7,5 dl ja maksoi samanverran ku suomessa 2 dl, mutta join sitä useamman tunnin. Syy Clarksdalen –pysähdykseen oli Delta Blues Museum. Tällä alueella on bluesin synnyinsijat ja mm semmoset miehet kuin Muddy Waters, Robert Johnson ja Howlin Wolf ovat vaikuttaneet täällä. Hiukan ennen Clarksdalea on kohta, jossa tiet 49 ja 61 kohtaavat ja se on se risteys, jossa legendan mukaan Robert Johnson myi sielunsa pirulle saadakseen kovemmat musiikilliset taidot. Johnson teki siitä myös bluesin nimeltään Crossroads. Muddy Waters oli kotoisin näiltä seuduilta ja kaikki mitä tornadon jälkeen oli hänen kotitalostaan jäljellä tuotiin museoon, joskus 90 –luvulla. Se oli aika vaikuttava kokemus astua sisään siihen hirsistä tehtyyn huoneeseen ja kuulla Muddyn ääni. Museon jälkeen oli tietysti kauppa ja Ari herpaantui: kaksi t-paitaa, kolme cd:tä, muuta sälää ja n. 100 taalaa myöhemmin talutin hänet ulos. Vaikuttava kokemus siis kaikin puolin.

Matka jatkui kohti Memphis Tenneseetä, jossa oli usan ensimmäinen täysin mustien ylläpitämä radioasema, levy-yhtiö ja muutenkin vankka blues- ja soulkulttuuri ja ai niin se Elvis. Vietiin auto parkkiin ja lähdettiin kävelemään kuuluisaa Beale Streetiä. Koska vettä satoi ja oli aika kylmä (laitettiin eilen sandaalit jalkaan ja sukat pois eikä takaisin vaihdeta!!!) päätettiin käydä syömässä Blues City Grillissä. Ari otti annoksen kuuluisia Hot Tamales with Bowl of Chili. Maistoin myös niitä ja oli pettymys, pikkasen jotain mustan makkaran tapaista tungettu chilinmakuiseen taikinaan, chili oli todella hyvää. Vatsat pulleana lähdettiin tutustumaan kuuluisaan katuun ja mulla oli outo olo, että kuljen jotenkin keinotekoisessa ympäristössä ja sitte Ari luki jostain, että alkuperäiset rakennukset on jossain vaiheessa hajotettu ja rakennettu uusiksi. Ilmankos tuntui siltä, että kävelin elokuvakulisseissa. Huono sää teki sen että ihmiset pysyi piiloissaan ja keinotekoisuuden fiilis teki sen, että päätettiin jatkaa matkaa. Käytiin vielä Blues- ja Soulmuseossa ja Gibsonin kitaratehtaalla ja lähdettiin etsimään @ -paikkaa ja yleisestä kirjastosta semmoinen löytyi. Kaikkialla toitotettiin, että täällä ei ole mitään yhteyksiä missään enkä hankkinut langatonta valmiutta ja muita täällä ei ole kuin wifi paitsi kirjstoissa on koneet. Go kirjastot go!

Lähdettiin kohti Arkansasia ja sieltä otettiin kohteeksi pieni kaupunki nimeltä Pine Bluff, josta löytyy mm. LiveStock Showgrounds, kiehtovaa… Kun päästiin tien päälle sama tasainen maasto jatkuu ja nyt on sanottava että pohjanmaan aakeet laakeet on himalajaa verrattuna tähän. Kaiken huipuksi tiet on vedetty viivottimella. Kun autossa on automaattivaihteet ja cruise control ja tie on viivasuora ei kauheesti tarvi varsinaisesti ajaa. Mitattiin että meni noin 80 mailia ja sinä aikana oli yksi mutka. Keskipakoisvoima toistuvissa kaarteissa on varmaankin tuohoisaa sisäelimille. Se hyvä puoli suorassa tiessä on että kuskikin (lue Ari) ehtii tutkia maisemia ja hassuja mainoksia ja kylttejä. Ari on jo ihan sinut meiän valkoisen ratsun kanssa eikä hapuile enää vaihdekeppiä, mikä sinänsä on harmi, koska se oli minusta hassun näköistä. Raamattuvyöhyke jatkuu ja kirkkoja on aivan tuhottomasti ja pappeja mainostetaan tienvarsimainoksissa, mutta myös liikennemerkeissä. Saman kadun varressa taajamassa saattaa olla sadan metrin matkalla kahdeksan eri kirkkoa. On ihan niitä tavallisia ja sitte tosi outoja näkijöiden ja kokijoiden kirkkoja ja sitte oli yksi, joka oli aika yleispätevä eli Church of God, kätevää minusta, kattaa tavallaan kaikki. Nähtiin me yks Drive in Churchikin, mut se olikin kanansiipipaikka, kun katottiin tarkemmin. Sitte oli tietenkin meiän suosikki The Church of Holy Hoop, joka odottaa Suuren Pallon Toista tulemista….

Kun päästiin Pine Bluffiin ei jaksettu kauheesti etsiä ja päätettiin asua kalliisti Comfort Innissä, hinta 75 taalaa, mutta sisältää aamiaisen ja muitakin parannuksia on edelliseen.

Kello on nyt 6.30 Pine Bluffissa Arkansasissa ja on kiirastorstai. Ari yllättäen nukkuu. Mä heräsin vasta viideltä tänään eli alan pikkuhiljaa tottua tähän aikaan. Tänään suunnataan kohti suurta Teksasia ja kohta on varmaan aika pysähtyä johonkin hassuun kaupunkiin pariksi päiväksi.

Nyt suihkuun ja aamiaiselle.